Wetteri avaa uuden vaihtoautokeskuksen Oulussa

Wetteri Oyj  Lehdistötiedote  2.8.2023 klo 9.00

Autoalan kasvuyhtiö Wetteri avaa uuden vaihtoautokeskuksen Oulussa. Elokuussa avattava vaihtoautokeskus sijaitsee Oulunportin uudessa autokaupan keskittymässä.

Wetteri on voimakkaasti kasvava autoalan toimija, jolla on markkinajohtajan asema Pohjois-Suomen alueella. Oulunporttiin avattava uusi vaihtoautokeskus on jatkumoa yhtiön tänä vuonna aikaisemmin avaamille Joensuun ja Raision vaihtoautokeskuksille sekä Oulun Äimärautiolle avatulle Wetteri Premium-vaihtoautokeskukselle. Oulunportin uudessa autokaupan keskittymässä toimivat myös muut maan suurimmat käytettyjen autojen kauppaliikkeet.

Aarne Simula, Wetteri, toimitusjohtaja

”Meille pohjoisen markkinajohtajana on tärkeää olla mukana Oulunportin alueella, josta on kasvamassa uusi autokaupan keskittymä hyvien kulkuyhteyksien päähän. Alalla on kevään mittaan kerrottu vaihtoautokaupan piristymisestä. Myös uusia autoja on päästy luovuttamaan ja näin purkamaan ennätyssuuriksi kasvaneita tilauskantoja. Wetterillä on tilauskannan purun myötä tarjolla monipuolinen ja päivittyvä valikoima vaihtoautoja. Vaihtoautokeskusten lisäksi palvelemme asiakkaita kaikkialla Suomessa myös digikanavissamme.”

Yhtiö laajentaa päämäärätietoisesti läsnäoloaan muualla Suomessa liiketoimintakaupoilla. Tänä vuonna yhtiö on ostanut Itä-Suomessa toimivan Autotalo Hartikaisen, josta tuli osa Wetteriä maaliskuun alussa. Kesäkuun alussa Satakunnassa toimivasta AutoPalinista tuli osa Wetteriä. Uudet vaihtoautokeskukset ovat luonnollinen jatkumo yhtiön kasvustrategian mukaisille laajentumistoimille.

Lisätietoja:

Aarne Simula, toimitusjohtaja, Wetteri Oyj

Puh. 0400 689 613, aarne.simula@wetteri.fi

Wetteri Oyj – yrittäjäohjattu autoalan kasvuyhtiö

Wetteri Oyj on yrittäjäohjattu autoalan kasvuyhtiö. Henkilö-, hyöty- ja raskaan liikenteen ajoneuvojen vähittäiskaupan lisäksi yhtiö tuottaa huolto- ja vauriokorjaamopalveluita henkilöautoista raskaaseen kalustoon. Yhtiöllä on kotimaassa 39 toimipistettä, pääkonttori sijaitsee Oulussa. Yhtiö työllistää noin 900 henkilöä, joista yli 70 % työskentelee huolto- ja vauriokorjaamopalveluissa. Wetteri on autoalan digitalisaation edistäjä ja tärkeä toimija yhteisellä matkalla kohti päästötöntä autoilua. Lisätietoja: www.sijoittajat.wetteri.fi