Wetteri avaa Premium-vaihtoautokeskuksen Ouluun

Wetteri Oyj   Lehdistötiedote   12.6.2023  klo 9.00

Autoalan kasvuyhtiö Wetteri avaa Premiun-vaihtoautokeskuksen Oulussa. Uusi vaihtoautokeskus tarjoaa asiakkaille Wetterin Premium-konseptin mukaisia vaihtoautoja sekä lisäpalveluita, mm. joustavan mahdollisuuden autoon tutustumiseen, räätälöitävän rahoituksen ja etäkaupassa auton toimituksen Wetterin lähimpään toimipisteeseen veloituksetta. Premium-vaihtoautokeskus avataan Oulussa heinäkuun aikana, osoitteessa Äimäkuja 3. Vastaavalla konseptilla toimiva vaihtoautokeskus on jo mm. Rovaniemellä, ja Wetterin suunnitelmissa on avata niitä myös muualle Suomeen.

Aarne Simula, toimitusjohtaja, Wetteri Oyj

”Alkuvuoden aikana uusien autojen kysyntä on ollut vielä niukkaa, mitä selittää talouden epävarmuus. Kysyntä kohdistuu erityisesti laadukkaisiin vaihtoautoihin, ja vaihtoautokauppa yhdessä raskaan kaluston kaupan kanssa onkin piristänyt autoalaa koko alkuvuoden ajan. Wetteri on tänä vuonna avannut jo uuden vaihtoautokeskuksen Joensuuhun, ja heinäkuussa avautuvat Raision vaihtoautokeskus sekä Oulun Premium-vaihtoautokeskus.”

Juha Kontio, autotalonjohtaja, Wetteri Auto Oy

”Premium-vaihtoautokonsepti palvelee erityisesti niitä asiakkaita, jotka haluavat autonostoon helppoutta ja joustavuutta ja jotka ovat kiinnostuneet premium-luokan autoista. Palvelemme valtakunnallisesti digikanavissa, mutta tarvittaessa järjestämme henkilökohtaisen esittelyn auton ostoa suunnitteleville – ja luonnollisesti meille voi poiketa ihan koska vain tutustumaan valikoimaan.”

Lisätietoja:

Aarne Simula, toimitusjohtaja, Wetteri Oyj

Puh. 0400 689 613, aarne.simula@wetteri.fi

Juha Kontio, autotalonjohtaja (Oulu), Wetteri Auto Oy

Puh. 040 536 7918, Juha.kontio@wetteri.fi

Wetteri Oyj – yrittäjäohjattu autoalan kasvuyhtiö

Wetteri Oyj on yrittäjäohjattu autoalan kasvuyhtiö. Henkilö-, hyöty- ja raskaan liikenteen ajoneuvojen vähittäiskaupan lisäksi yhtiö tuottaa huolto- ja vauriokorjaamopalveluita henkilöautoista raskaaseen kalustoon. Yhtiöllä on kotimaassa 35 toimipistettä, pääkonttori sijaitsee Oulussa. Yhtiö työllistää noin 900 henkilöä, joista yli 70 % työskentelee huolto- ja vauriokorjaamopalveluissa. Wetteri on autoalan digitalisaation edistäjä ja tärkeä toimija yhteisellä matkalla kohti päästötöntä autoilua. Lisätietoja: www.sijoittajat.wetteri.fi