Hallituksen valtuutukset
8.5.2023 järjestetty Wetteri Oyj:n varsinainen yhtiökokous antoi hallitukselle valtuutuksen päättää osakeannista, sisältäen oikeuden antaa uusia tai luovuttaa yhtiön hallussa olevia osakkeita, sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen nojalla osakkeita voidaan laskea liikkeeseen yhdessä tai useammassa erässä yhteensä enintään 70 000 000 uutta tai yhtiön hallussa olevaa osaketta, joka vastaa noin 49,7 prosenttia yhtiön nykyisistä osakkeista. Valtuutus korvaa aikaisemmat valtuutukset ja on voimassa yhden vuoden ajan yhtiökokouksen päätöksestä lukien.
Yhtiökokouksen antaman valtuutuksen nojalla hallitus on oikeutettu päättämään osakeanneista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta ja niiden ehdoista. Hallitus voi käyttää valtuutusta esimerkiksi yritys- ja liiketoimintakauppojen, tai muiden liiketoiminnan järjestelyjen ja investointien rahoittamiseen ja mahdollistamiseen, tai henkilöstön kannustamiseen tai sitouttamiseen. Valtuutuksen perusteella hallitus voi päättää sekä maksullisesta että maksuttomasta annista ja merkintähinnan maksuna voidaan käyttää myös muuta vastiketta kuin rahaa. Valtuutus sisältää oikeuden päättää osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamisesta osakeyhtiölaissa määrättyjen edellytysten täyttyessä.